Nutty balls!

Johannan keittiö kokeilee jälleen - huippusuoritukset jatkuvat :)

Nutty balls

250g taateleita
2 dl manteleita
2 tl tocotrienols
2 tl lucuma
1 rkl raakakaakao
1 rkl hunajaa
1/2-1 dl kaakaovoita
1-2 tl kookosöljyä
1-2 dl kookoshiutaleita


Taatelit ja mantelit sekoittimeen, huristele pieneksi muruksi. Sekoita hyvin joukkoon toco, lucuma, kaakao ja hunaja. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa ja kaada muiden sekaan. En punninnut kaakaovoita, mutta sitä oli sellainen ehkä luumun kokoinen kökkö, sulatettuna ehkä reilu puolisen desiä. Kun kaikki on sekoitettu huolella tasaiseksi töhnäksi, voit puristella massasta pieniä palleroita ja pyöritellä ne kookoshiutaleissa. Nimenomaan siis puristella, massa on sen verran murenevaa, että pyörittelystä on turha haaveilla. Kookoshiutaleissa pyöritellyt pallerot jähmettyvät jääkaapissa melko nopsaan. Enskerralla täytyy tehdä pecan-pähkinöistä, tulee varmaan vieläkin parempia.

Kokeilevan keittiön läpimurto!

Hahahahaaaaa, Johannan kokeileva keittiö osui kultasuoneen. Vieläpä kahdesti samalla viikolla! :) Ensin onnistuivat gluteenittomat, maidottomat ja kananmunattomat piparit. Oikeastaan ne eivät pelkästään onnistuneet, vaan niistä tuli vallan herkullisia! Siitä seurasi tietysti kamalat pipariöverit, mutta ei mennä siihen nyt. Toisena onnistumisena gluteeniton banaani-taatelikakku/leipä/mikälie. Sanotaan sitä nyt vaikka kakuksi, koska se on enemmän makea kuin suolainen. Ihan koko kunniaa en näistä voi viedä, vaan alkuperäisiin resepteihin löytyy linkit alempaa. Let's begin.

Piparit
(alkuperäinen resepti täällä)

Kuten mainitsin, piparit ovat gluteenittomia, maidottomia ja munattomia. Alkuperäisen ohjeen vehnä- ja ruisjauhot korvasin kaura- ja perunajauhoilla. Lisäksi vähensin sokerin määrää, korvasin siirapin omatekoisella taatelimönjällä (4dl vettä, 350g taateleita, liota muutama tunti ja vedä sauvasekoittimella sileäksi, lisää maun mukaan steviaa) ja heitin mukaan vielä psylliumia ja kardemummaa. Pois jätin myös mantelimaidon, lähinnä koska ei sattunut olemaan, enkä nähnyt sillä mitään funktiota taikinassa.

2 dl vettä
2 dl taatelimönjää (hienommissa piireissä taatelisiirappi)
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl jauhettua neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl kardemummaa
1/2 tl maustepippuria
160 g kylmäpuristettua kookosöljyä
2 dl ruokosokeria
hyppysellinen laatusuolaa
n. 5 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1,5 dl perunajauhoja
2 tl soodaa
1 tl psylliumia

Mittaa vesi ja mausteet kattilaan, kiehauta ja lisää taatelimönjä. Keittele hetki. Ota pois levyltä ja lisää kookosöljy. Sekoittele kunnes öljy on sulanut. Lisä sokeri ja vatkaa sähkövatkaimella niin, että sekoittuvat kunnolla. Sekoita peruna- ja kaurajauhot, sekä sooda keskenään. Anna sähkövatkaimen laulaa ja lisäile jauhot vähitellen taikinaan. Loppuvaiheessa vatkaimella alkaa olla raskasta, mutta ainakin mun pelillä pystyi vielä veivaamaan. Lopuksi (hetken mielijohteesta) sekoitin joukkoon vielä psylliumin. Tökkää kattila peitettynä jääkaappiin muhimaan yön yli.

Epäilyttäviä sormenjälkiä kattilassa..

 

Seuraavana päivänä hämmästele ensin kuka on syönyt taikinasta osan, kiistä osuutesi ja syytä muita. Tämän jälkeen kaulitse taikina osio kerrallaan pipareiksi ja paista 200 asteessa 6-7min. Meidän uunilla paras paistoaika oli 7min, mutta vaihtelee uunikohtaisesti, joten vahdi paitumista silmä kovana. Kaulimiseen sai käyttää reilusti jauhoja (gluteeniton kaura), ettei taikina tarttunut kiinni käsiin tai alustaan. Taikinaan olisi voinut ehkä hiukan jauhoja lisätä, mutta meni se näinkin. Kunnon jauhotuksella taikina oli yllättävän käsiteltävää ja kaulittavaa. Puhumattakaan siitä, miten HYVÄÄ se oli :)

Tässä niitä menee.

Paistettaessa pipareiden makeus vähän katosi, joten jos haluat kovin makeita teoksia, laita se kolmaskin desi sokeria. Meille nää oli just sopivia ja sen kun paranevat vanhetessaan.

Ja tässä niitä tulee.

Banaani-taatelikakku
(alkuperäinen resepti täällä)

Tämäkin herkku on gluteeniton ja myös maidoton jos vuoan voitelee jollain muulla kuin voilla. Yksi muna eksyi mukaan, joten munattomille (ehheh) ei sovi. Korvasin ohjeen jauhot kokonaan tattarilla, sekä jätin inkiväärit ja sokerin pois. Tilalle lisäsin taatelimönjää, jota sattui olemaan piparitehtailusta kaapissa. Tää oli muutenkin vähän tämmöinen jämäkakku. Nuo banaanitkin oli sen näköisiä, että mies oli jo roskiin kuskaamassa, ennen kuin ehdin hätiin. Tattarijauhojakin oli vanha pussinloppu.

3 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl laatusuolaa
1 tl vaniljapulveria (siis sitä aitoa vaniljaa)
2 hyvin (tässä tapauksessa to-del-la hyvin) kypsynyttä banaania
2 rkl oliiviöljyä
1 muna
2 dl taatelimönjää (ks. edellinen resepti)
vuokaa varten voita, tai jotain muuta jos haluat maidottoman version

Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa banskut haarukalla soseeksi, lisää muna, öljy ja taatelimönjä, sekoita hyvin.

 

Kippaa hyvin epäilyttävän näköinen seos jauhojen joukkoon. Alkuperäisessä ohjeessa kiellettiin sekoittamasta liikaa. Ei harmainta aavistusta miksi, mutta vältin kuitenkin liikaa vatvomista. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja pötkäytä 175 asteiseen uuniin n.40 minuutiksi. Meidän uunilla aika oli 40min, kyttäile oman uunisi tehon mukaan. Tökin kakkua tulitikulla (siis rikittömällä päällä..) kunnes se tuli puhtaana ulos = kypsää.

Kakku oli aivan jättehyvää! Banaani maistuu melko voimakkaasti, joten jos et ole suuri banaanifani, ehkä toinen bansku kannattaa jättää pois.



"Näyttää lihapullalta, mutta on kyllä hyvää!", sanoi mies. I rest my case, onnistunut viikko leipomusten suhteen :)

Verta, hikeä ja nojatuoli

On taas ollut perin hiljaista blogirintamalla. Voisin vedota siihen, ettei ole mitään kirjoitettavaa, mutta totuus löytyy ihan silkasta saamattomuudesta. Välillä on täysin käsittämätöntä, miten paljon voi olla saamatta aikaan! Tällä kertaa tulin kuitenkin puhtaasti elvistelemään saatuani kerrankin jotain aikaan ja vietyäni sen loppuun saakka :)

Sain jonkin aikaa sitten siskolta isoisäni vanhan sohvakaluston. Kyseessä on äitini arvion mukaan jostain 1950-1960 lukujen vaiheilta oleva tummanvihreä kernipäällysteinen kalusto, johon kuuluu kaksi nojatuolia ja vuode-/laverisohva. Kalusteet ovat siskolleni erityisen rakkaat ja sain kalusteiden mukana tuhat vannotusta, että "niitä ei sitten saa hajottaa eikä myydä!!". Toki kalusteilla on tunnearvoa itsellenikin, onhan ne kuuluneet papalleni useita vuosikymmeniä. Kalusto on hankittu äitini ollessa lapsi ja juuri katselin äidin lapsuudenkuvia, joista bongasin samaisen kaluston. Voi vaan miettiä moniko nykypäivän huonekaluista on 40 vuoden päästä vielä hengissä ja käyttökunnossa..



Toinen tuoleista alkuperäiskuosissaan.

 

No mutta asiaan.. Sisko paralta taisi jäädä pari sydämenlyöntiä väliin, kun ilmoitin purkaneeni toisen nojatuoleista osiin ja aikovani verhoilla sen uudelleen. En siis ole mikään käsityöläinen, enkä todellakaan ole aiemmin verhoillut mitään. Ei siis ihme, että siskoa huoletti :) Hetkellisen päähänpiston seurauksena toinen tuoleista kuitenkin retkotti purettuna keskellä meidän olohuonetta. Sopivan kankaan löytymiseen (sopivalla hinnalla) menikin sitten jokunen tovi. Kerkisi mieskin jo moneen kertaan huokailla purettua tuolinraatoa olkkarin nurkassa. Krhm.. Lopulta satuin sopivasti muuttomyynteihin ja sain laadukkaan, vahvan kankaan ihan mielettömään alehintaan - 10m verhoilukangasta 80e! Normaalihinta tuolle satsille oli monta sataa. Toivotaan, että määrä riittää koko kalustoon, sitä kun ei sitten enää saa..



Mies oli tietenkin riemuissaan keskellä olohuonetta olevasta "verstaasta"..

Kankaan riittoisuuden ohella pelottavin aspekti koko projektissa on paineilmanitoja, mutta selvisin ainakin ekasta tuolista muutamalla säikähdyksellä :) Henkisiä vaurioita tuli sitäkin enemmän, kun mokasin varmaan suurinpiirtein jokaisessa kohdassa. Jouduin purkamaan ja tekemään uudelleen monta kertaa, mutta ehkä sitten osaan toisella tai kolmannella kerrallaa välttää nuo mokat. Niin, ehkä..

Tadaa!

Monien vaiheiden, verentahrimien työkalujen ja hikisten iltojen tuloksena sain kuin sainkin tuolin uudelleen kasaan. Käsinojien päädyt on vielä vanhaa kerniä ja taidan jättää ne sellaisiksi, ihan vaan muistoksi vanhasta tuolista. En myöskään poistanut vanhoja kernipäällyksiä tai pehmusteita, sillä ne olivat lähes uudenveroisessa kunnossa. Tämänkin huomaa, kun salmiakkikuvio näkyy hiukan uuden kankaan alta. Jotain voisi häiritä, minusta se on vallan mukava yksityiskohta. Tarinan opetus? Älä pelkää aloittaa. Osaat kyllä ja jos et, niin projekti kyllä takuulla opettaa :)

Mitä mä teen vai teenkö mä mitään?

Otsikon yksinkertaiseen kysymykseen vastatakseni lisäsin Google-tililleni erillisen treenikalenterin. Nyt kun ei enää ole mitään noudatettavaa ohjelmaa, niin on vaikea pysyä kärryillä liikkuuko sitä tarpeeksi. Tässä kuvakaappaus lokakuusta.

Yllättävän paljon sitä tulee tehtyä. Tankoilu vaan on niin hauskaa, ettei se tunnu yhtään treeniltä. Tähän asti treenit on olleet lähes yksinomaan punttia - vieläpä todella raskasta sellaista - joten nyt kun treenin jälkeen ei olekaan vuosisadan soija ja paikat ei tutise ihan viimeistä päivää, on jotenkin sellainen olo, ettei tehnyt mitään. Hullua. Tähänkin kuukauteen mahtui toki muutama puntti, mutta ne oli kyllä melko rauhallisia reenejä. Näköjään mulla on menossa nyt rauhallisemman reenailun aikakausi, mikä on varmaan ihan tervettä välillä. Terveydestä puheenollen marraskuu alkoikin sitten heti loukkantumisella, kun onnistuin niksauttamaan selkäni pahasti jumiin. Neljättä päivää mennään, eikä vieläkään uskalla mitään urheilla. Höh.

Spagaatitavoite ei tunnu lähenevän millään, ainakaan tarpeeksi nopsaan.. Mies saa taas kohta mitata, paljonko on vielä matkaa. Viimeksi sitä tais olla about 15cm. Niin vähän, mutta NIIN paljon. Nyt ajatus tuntuu vielä lähes mahdottomalta, mutta niin tuntui se leuanvetokin joskus. Vähän sellainen olo, että jos mä pystyn spaguun, mä pystyn mihin vaan :)

My precious

Nyt mulla on se. Ihan ikioma Fitpole <3 Miehen suosiollisella avustuksella sain sen takkahuoneseen pystyyn ja siellä se nyt houkuttelee mua kiipeilemään ja spinnailemaan. Heti kärkeen jouduin pistämään itseni tankopannaan, koska hölmöyksissäni menin ja rasitin lämmittelemättömiä ranteita niin, että kipeytyivät. Nyt kun se tanko pönöttää siellä kotona, on varsin suuri houkutus aina ohi mennessään kokeilla "ihan nopeesti" jotain pientä ilman, että on lämmitellyt yhtään. Tietenkään noin ei pitäisi tehdä ja tässä sitä nyt ollaan kipeiden ranteiden kanssa. No, muutaman päivän tauon jälken ovat jo paremmat, kyllä sitä tällä viikolla jo pääsee tankoilemaan :)

Kylläpäs muuten näyttää tuo keltainen tiiliseinä ja kylppärin vanha puuovi karmealta! Tästä voimme päätellä, että remontti ei oikein etene, eikä tuo tanko ainakaan auta asiaa :D

Vähän tankoiluun liittyen olen asettanut itselleni myös tavoitteen. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa ihan helpolta nakilta, mutta mulle tää on kyllä aika paha rasti. Aion päästä pääsen spagaatin jouluaattona (siis 2012). Olin pari viikkoa sitten Minnan pitämässä motivaatiovalmennuksessa, josta sai muutamia hyviä vinkkejä tavoitteen asettamiseen ja itsensä motivoimiseen. Yksi itselle tärkeimmistä oli tuo tavoitteen muotoilu siihen muotoon, ettei se ole enää aikomus, vaan toteutuva fakta.

Miten aion päästä tavoitteeseeni? Se onkin sitten hiukan kinkkisempi homma tällaiselle pökkelölle :) Ei vaan, en mä ihan näkkileivän tasoa notkeudessa ole, mutta venyvyys ei kyllä ole kovin hyväkään. Liikkuvus taas tietääkseni on ihan ok. Pitäisi nekin jossain testauttaa, että hiukan tietäis missä mennään. Tähän tavoitteeseen olen kuitenkin lähteny silllä hyvin yksinkertaisella ensiaskeleella, että olen ottanut venyttelyt isoksi osaksi viikko-ohjelmaa. Tarkoittaa sitä, että useampana päivänä viikossa teen kunnolliset, pitkät venytykset (lähinnä jalat ja selkä). Tuo tanko on tässäkin ihan huippuapu. Kunnon lämmitysten ja venytysten jälkeen on kiva ottaa tangosta tukea ja venyttaa spagaatia niin pitkälle, kuin se sillä kertaa menee. Noin 20cm pitäisi vielä kuroa, mutta onhan tässä pari kuukautta aikaa :D

Oho

Tuli kesä, tuli loma. Jäi blogi ja vähän kaikki muukin. Nyt on kuitenkin lämpömmittarista ja pimeydestä päätellen syksy jo sen verran pitkällä, että on korkea aika ryhdistäytyä blogin(kin) suhteen.

Viimeksi olen näemmä raapustellut valmennuskuulumisia. Valmennus päättyi heinäkuun alussa ja viimeinen mittaus oli 6.7. Jotain avainlukuja mainitakseni (maaliskuu-heinäkuu)

Paino 64,6kg - 66,2kg
Rasvat 16,1% - 14%
Rasvaton massa 54,2kg - 57kg

Valmennuksen tarkoitushan oli nipistää rasvoista ja kasvattaa samalla rasvatonta massaa. Tadaa - mission accomplished. Totta puhuakseni odotin vähän enemmän muutosta, mutta myönnän "tuli kesä, tuli loma"-ilmiön vaikuttaneen myös tähän osa-alueeseen ja viimeinen kuukausi meni jotakuinkin plörinäksi. On tuo kyllä silti huimaa, miten omaa kehoa pystyy muokkaamaan niin halutessaan. Suurin syy hienoiseen floppaamiseen oli se, että loppui itseltä motivaatio. Mulla oli liian hatarat tavoitteet (tai siis niitä ei oikein ollut) joten fokuksen pitäminen reeneissä oli loppua kohden vähän hankalaa. Olen silti kaiken kaikkiaan oikein tyytyväinen, money well spent. Edelleen siis suosittelen Optimal Performancea lämpimästi.

Tässä juuri tätä tekstiä miettiessäni ajattelin, että valmennuksen jälkeinen elämä on kyllä ollut tosi laiskaa ja että kehtaako sitä edest tunnustaa. Otin kalenterin kouraan ja tsekkasin viime viikon liikunnat.

Ma - 1h tankotanssi
Ti - 1h metsälenkki
Ke - Työpaikan pumppitunti
To - Cooperin testi + 1h tankotanssi
Pe - 1h tankotanssi
La - vapari
Su - pieni juoksu/kävelylenkki + venyttely

Oho todellakin o_O Siinähän on melkein joka päivälle jotain! Jotenkin tuntuu, että jos ei käy 4 kertaa viikossa vetämässä itseään äärirajoille salilla, ei muka tee mitään. Pitänee alkaa merkkailla kaikki liikunnat kalenteriin, ettei turhaan soimaa itseään laiskuudesta. Tällekin viikolle on tulossa jo ainakin kolme kertaa liikuntaa, joten ehkä mä en olekaan niin patalaiska kuin luulen :)

Ja kyllä, tankotanssi on vieny täysin mukanaan. Käyn Tampereella Studio Moven tunneilla ja voin kyllä  suositella tätäkin paikkaa. Siellä on nyt syyskuun ajan tarjous: 10-kerran kortti hintaan 90e (110e). Taidan itsekin hyödyntää tuon, koska eka kymppikortti on uhkaavasti loppumassa. Ja seuraava hankinta kotiin on kyllä oma tanko!

Valmennuskuulumisia vol 3

Jälleen on aika valmenuskuulumisten. Tällä kertaa ei kovin positiivisia kuulumisia, mutta ei nyt mitään maailmojamullistavan negatiivistakaan.

(suokaa anteeksi töhertelyni)

Kasvojen pisteet ovat mystisesti kohonneet. Valmentajan mukaan voi pahimmillaan kertoa lisämunuaisten häiriöistä, mutta ei tässä vielä kovin suuresta noususta puhuta. Toinen nousija on kyljen piste (midax), joka on ryykäissyt melkein lähtölukemiin - muistaakseni liittyy kilpirauhasen toimintaan. Kolmas nousija löytyy etureidestä ja ylivoimaisesti kärkeen menee pohje 1,7 yksikön pompulla. Hupsista o_O Pohje linkittyy uneen ja täytyy kyllä myöntää, että uni on ollut hitusen heikkoa tässä jo pari kuukautta. Olihan se kohonnut jo edellisessä mittauksessa, joten unesta löytynee selitys. Määrällisesti uskon sen riittävän, mutta laatu on heikkoa. Ylipäätään kokonaisrasvan ja rasvattoman massan suhde on alkanut vinoutua väärään suuntaan. Rasvaton massa vähenee ja rasva lisääntyy. Oh noes!

Mitäs nyt sitten tehdään? Noh, nyt aletaan syömään ja nukkumaan! Two of my favorite things :) Mittaustulosten perusteella tulimme siihen tulokseen, että syön edelleen liian vähän hiilihydraatteja, ja siitä tuo unikin kärsii. Olen kyllä mielestäni tankkaillut niitä aiempaan nähden tosi paljon, mutta ei riitä vieläkään. Muscle Madnessin salireenit on siinä määrin rankkoja, että rasitus menee yli jaksamisen näillä syömisillä. Nyt siis otan lusikan kauniiseen käteen ja lapan riisiä, bataattia, lanttua, palsternakkaa yms. ääntä kohti jokaisella aterialla aamusta iltaan. Aamen. Varsinkin iltahiilareita pitää lisätä unen turvaamiseksi.

Valmentaja suositteli lukaisemaan myös tämän tekstin ja onneksi suositteli. Löysin paljon asioita, joista tunnistan itseni.

1. Herään aamuyöllä ja olen ihan hiestä märkä (saan kyllä uudelleen unta, mutta anyways).

2. Palelen etenkin iltapäivisin niin, että työkaverit ovat jo harkinneet pilkkihaalarin hommaamista.

3. Kyljen pisteen nousu - kilpirauhanen kovilla?

4. Kasvojen pisteiden nousu - lisämunuaisten väsyminen?

Olenko siis matkalla uupumiseen? Vienkö kehoani sittenkin allikkoon ojasta nousemisen sijaan? Eihän siitä tietenkään varmuutta ole ja tämä on pitkälti omaa spekulaatiotani, mutta kyllä tuo minusta ihan uskottavalta hypoteesilta näyttää. Hyvä juttu mittaustuloksissa oli selän (s-scap) ja jenkkakahvan (supra) pisteiden lasku, sillä ne kertovat hiilihydraattiensietokyvystä. Nyt, kun sietokyky on hyvällä mallilla, voi noita hiilareita myös huolettomammin lisätä turvaamaan unta ja jaksamista ilman, että rasvaa silti kertyisi niin herkästi. Nyt olisi vaan löydettävä se tasapaino, jossa rasvattoman massan kehitys on mahdollista ja jaksaminen hyvällä tasolla, mutta rasvat pysyisivät aisoissa. Mielenkiintoista on tämä oman kropan hienosäätö, ei voi muuta sanoa.

Uusi, ja samalla valmennuksen viimeinen, reeniohjelma pitäisi tulla uunista ulos tänään. Tasan neljä viikkoa on seuraavaan mittausetappiin. Siihen mennessä aion tehdä seuraavaa ja nimenomaan tässä tärkeysjärjestyksessä

1. Syödä. Riittävästi.

2. Levätä. Tarpeeksi.

3. Reenata. Kovaa.

Dippailua

Päivitellään tämä toinenkin onnistuminen tänne. Sain nimittäin ensimmäiset kunnolliset, hallitut dippisarjat kehonpainolla tehtyä :) Tässäkin liikkeessä, samoin kuin leuanvedossa, sen tekniikan löytyminen tuli yhtäkkisenä ahaa-elämyksenä. Jälleen kapusin dippiasentoon "kokeilenpa piruuttaan jaksanko"-asenteella ja yhtäkkiä olinkin tehnyt hienoja dippejä kokonaista kuusi! En ole ennen tajunnut olla niin etunojassa, keskivartalo hallittuna, vaan olen koittanut räpiköidä liian pystysuorassa, ihan pelkillä ojentajilla ja muu kroppa löysänä kuin kaurapuuro sukassa. Ei ihme jos ei ole onnistunut.. Tämä kuva näyttää hyvin tuon etunojaisen asennon. Ei ehkä ihan heti tule ajatelleeksi, mutta vatsa ja jopa pakarat saavat olla aika tiukkana pakettina, että tuo kunnolla onnistuu.

Kuva täältä.

Kunpa meilläkin vain olisi tuommoinen kunnon dippiteline, jossa saisi kunnon tangoista neutraalilla otteella kiinni, mutta kun ei ole.. Nooh, kaksi käsipainopenkin selkänojaa vierekkäin ja siinä sitten vaan. Hätä keinot keksii :) Uskon kyllä vakaasti, että salin omistaja kyllästyy pian mun ruikutukseen dippipaikan puuttumisesta ja hankkii sellaisen. Samoin kuin kunnollisen leuanvetotangon, nykyään vedellään smithin tangossa. Sali on täynnä jos jonkinmoista kallista vempainta, joilla saa treenattua yksittäisiä lihaksia, mutta tällaiset halvat ja yksinkertaiset peruskamat puuttuu. Sanokaa mitä sanotte, mutta mun mielestä se on vähän väärä lähtökohta. Jatkan siis kitinää ja toivon sen tuottavan tulosta.

Muskelillista perjantaita! :)

Leukailua

Muistattekos vielä mun aiemmin mainitseman leuanvetotavoitteen? Edellisen tavoitteen toteuduttua otin siis uudeksi tavoitteeksi 5 leuanvetoa ja eilenhän se sitten meni :) Reeniohjelma on sen verran intensiivinen ja nopeatempoinen, etten kerinnyt edes kunnolla hihkumaan onnistumistani, hätäisesti vain huidoin miehelleni viittä sormea. Että hihhei, hyvä minä :)

Olen havainnut peilikuvallani myös orastavat selkälihakset, yeah! Ehkä musta vielä tulee tällainen :)

Kuva täältä.

Valmennuskuulumisia vol 2

Kuten tuli luvattua, jatketaan valmennusaiheella. Tämä Muscle Madness -valmennushan koostuu 4 viikon treeniblokeista. Yhtä ohjelmaa survotaan aina 4vkoa ja sen jälkeen ohjelma vaihtuu. Mittaukset on ajoitettu suunnilleen samalla syklillä, jotta nähdään kunkin blokin vaikutukset.

Viimeviikolla päättynyt neliviikkoinen meni multa jotakuinkin ohi. Kaksi ensimmäistä viikkoa hinkkasin ohjelmaa 4krt/vko, kuten suunnitelmaan kuului. Sen jälkeen tuli muutto ja kaikki siihen liittyvä säätö, jonka aikana mulla karkasi ohjat käsissä ja toisen puolikkaan reenisaldo oli hurjat 2krt/2vkoa. Aikamoista laiskottelua. Tai no olihan siinä laatikoiden kantoa ja jos jonkinmoista muuta aktiviteettiä, joten laakereilla ei tullut maattua. Ruokavaliossakin hiukan lipsuttiin, kun ateriavälit venyi vähän liikaa monena päivänä ja tuli nautittua jokunen muutto-olut. Nevertheless, jollain kumman konstilla edistystä oli silti tapahtunut :)

Paino oli kivunnut hiukan ylemmäs, mutta samaan aikaan rasvaa oli hiukan sulanut. Kallisarvoista rasvatonta massaa onnistuttiin siis hankkimaan, jei! Ilokseni myös pisteet Supra (jenkkakahva) ja Umbil (napa) olivat laskeneet. Vielä kun tuo S-scap (selkä) tulisi hivenen alaspäin ja painuisi alle kymmenen, niin olisin hyyyyvin iloinen. Tuo selän piste merkkaa kehon hiilihydraatinsietokykyä ja alle 10 tuo kyky on jo varsin hyvä. Navan pisteen laskua hiukan ihmettelin, kun se kertoo stressihormonin määrästä ja stressiä oli muuton ynnä muun takia ollut roppakaupalla. Optimal Performancen aina-yhtä-ihana Tytti kuitenkin kertoi, ettei se stressi heti pullahda sinne navan viereen. Vaaditaan vähän pidempiaikainen stressi, että se alkaa varsinaisesti kerryttää rasvaa. Tai niin ainakin minun kohdallani, jollakin muulla se saattaa vaikka mennä ihan päin vastoin. Tulosten valossa näytti muutenkin vähän siltä, että kroppa kaipasikin pientä irtautumisjaksoa rankoista treeneistä ja ruokavalioista. Hetkeksi irti päästäminen voi siis oikeasti olla hyvä juttu jopa sitä unelmakroppaa tavoitellessa. Rento asenne ja hyvä fiilis, niillä pötkii pitkälle. Lisätietoja BIosignaruresta Optimal Performancelta tai Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjasta.

Tämä viikko onkin sitten menty taas uudella reeniohjelmalla ja totuttuun tyyliin ensimmäisellä viikolla olen aivan helkutin kipeä joka paikasta. Tiistain jalkareenistä on vielä tänään, perjantaina, takalisto ja reidet sököt. Eilisen käsireenin eskaloitumista yläraajojen toimintakyvyttömyydeksi odotellaan hetkenä minä hyvänsä. Tällä hetkellä meno on siis lähinnä jatkuvaa kipua ja kolotusta. No pain - no gain, ynnä muita latteuksia :) Seuraava mittausaika on touko-kesäkuun vaihteessa ja siltä odotan kieltämättä paljon. Tämä uusi ohjelma tuntuu paljon sopivammalta mulle ja nyt kun muutto on alta pois, voi taas keskittyä täysillä. Musta tulee niin terästä, ettette uskokaan! Käsivarsiin alkaa jo pikkuhiljaa löytyä ihan lihasten näköistä muotoa ;)

Tänään on kuitenkin lepopäivä ja lätkäillan vuoro! Jokaviikkoinen vapaa ateria on tänään. Vapaalla ateriaalla saa syödä periaatteessa mitä vaan. Fiksuinta on tankata reippaasti hiilareita, jotta toivottu boostaus aineenvaihduntaan saavutetaan. Ajateltiin tällä kertaa mennä nauttimaan vapaa ateria ihan ravintolaan. Tai no, pubiin samalla kun katsotaan Leijonien uurastusta Kanadaa vastaan. Pitää vaan syödä ennen pelin alkua, tai menee ranskalaiset väärään kurkkuun peliä jännittäessä. Suami! Suami! Suami! :)

Valmennuskuulumisia

Uuuups, taisin luvata päivitellä tuloksia pääsiäisen tienoilla ja ainakin meilläpäin pääsiäispuput on painuneet koloihinsa jo aikaa sitten. Hyi munia. Eikun minua. Koska sain juuri mahtavalta Hanskilta blogitunnustuksen (josta olen salaa innoissani), päätin hetimmiten korjata tilanteen ja täyttää lupaukseni. Tässä siis mittaustulokseni valmennuksen alussa ja ensimmäinen seurantamittaus noin kuukautta myöhemmin. Biosignaturesta voi lukea lisää Optimal Performancen sivuilta.

Nopeana johtopäätöksenä; rasva antaa tilaa muskeleille, eli valmennus toimii :). Toki täytyy muistaa, että tuo "Lean mass" tarkoittaa kaikkea rasvatonta massaa, ei pelkästään lihasmassaa, mutta ehkä tuosta tuskalla ansaitusta kilosta edes pieni osa on lihasta, onhan..? Tosin tämän taulukossa näkyvän kuukauden noudattelin enemmänkin rasvanpoltollista ruokavaliota ja nyt vasta siirryin sapuskaa-niin-paljon-kuin-napa-vetää-ruokavalioon. Vapun jälkeen on seuraava mittaus, jossa nähdään ruokavaliomuutoksen vaikutukset. Paino on ainakin pysynyt lähes prikulleen samana, joten saapa nähdä. Kaiken järjen mukaan sen kai pitäisi jossain kohtaa nousta, jos patti kerran kasvaa. No, jännityksellä odotan :) Ja lupaan (taas) päivitellä tietoja sitten tännekin.

Reeneistä sen verran, että valmennusta on kohta takana 6 viikkoa ja yhtään hetkeä ei ole ollut niin, ettei joku lihas jomottaisi. Meno on siis varsin kovaa. Hiukan meinaa yöunien laatu kärsiä, liekö syynä juuri tuo treenien rasittavuus. Liikepuolella olen löytänyt uusia lemppareita, muun muassa etukyykky on vienyt mennessään <3 Tempausvedon kanssa meistä kehkeytyy ehkä tulevaisuudessa kavereita, kunhan totun vetoremmien käyttöön. Viimeksi meni lähinnä kiroiluksi, kun ei ollut remmejä ja ote lipsui tangosta jatkuvasti kyynärvarsien huutaessa armoa. Opetteluahan tämä on koko matka, kun treeniohjelma vaihtuu niin tiuhaan (4vkon välein). Aina kun pääsee kunnolla jyvälle uusista liikkeistä, saa alkaa opettelemaan uusia. Ei pääse ainakaan pitkästymään. Luulen, että palaan näiden ohjelmien pariin vielä myöhemminkin.

Sokerina pohjalla kerrottakoon, että me ostettiin ihan ikioma TALO! No joo joo, pankin se on senkin pessimistit, mutta kuitenkin :) Se ansaitsee kuitenkin ihan oman päivityksensä kuvineen, joten palataan siihen myöhemmin. Cheers!

Ikävästä mukavaan

Hempeilyvaroitus! Postaus sisältää onnellisuusfiilistelyä, aka "ämmien höpinää".

Eilen tulin illalla tankotanssitunnilta bussilla. Pysäkiltä kotiin kävellessäni haistelin ihanaa kevään tuoksua ja katselin tummaa taivasta, jossa oli riipin raapin punestavia pilvenriekaleita. Yhtäkkiä tunsin itseni kovin, kovin onnelliseksi kaikesta, enkä erityisesti mistään. Teki mieli mennä hetkeksi hankeen pötköttämään ja seuraamaan pilvien matkaa taivaan yli typerä virne kasvoilla. Luultavasti joku kerraostalokyylä olisi soittanut poliisin tai ambulanssin, joten en antanut periksi mielihalulleni. Sen sijaan menin kiltisti sisään ja kipusin raput omaan kotiin mieheni luo.

Mietin siinä rappuja noustessani, miten mielettömän hienoa on tuntea välillä onnellisuutta ja kiitollisuutta ihan ilman syytä. Mun mielestä jokaisen pitäisi kokea noita pieniä hetkiä elämässään. Jos noita fiiliksiä ei koskaan tule tai ei muista koska niin olisi viimeksi käynyt, olisiko aika muuttaa jotain? Ei koko elämää tarvitse pistää ylösalaisin, mutta jotain. Mieti mistä nautit ja mistä et. Lisää sitä mistä nautit, tai vähennä sitä, mistä et nauti. Ja kyllä, realistisessa elämässä pitää tehdä myös niitä asioita, jotka eivät saa sinua hihkumaan riemusta, mutta vastapainoksi voi ehkä tehdä jotain mukavaa. Mä en esimerkiksi usko, että kaikki voivat koko elämänsä tehdä työtä, josta nauttivat. Lapset on ruokittava, asuntolaina maksettava jne ja joskus sitä unelmaduunia ei vaan ole mahdollista toteuttaa. Sitäpaitsi paraskin unelmaduuni tökkii joskus, ihminen on ailahtelevainen. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kukaan muu, kuin sinä itse, ei ole vastuussa onnellisuudestasi. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi parantaa elämänlaatuasi ja muuttaa ikävän ja mukavan suhdetta arkielämässäsi. Tietysti läheiset voivat auttaa monessakin suhteessa, mutta eivät ennen kuin kerrot heille mitä toivoisit. Aloitteen onnellisuuteen pitää lähteä sinusta. Se on hiton pelottavaa olla vastuussa onnellisuudestaan. Paljon helpompaa on syyttää kaikkea muuta, ympäristöä ja vallitsevia olosuhteita siitä, että pipo kiristää ja joka päivä ketuttaa. Silloin mikään ei kuitenkaan muutu.

Voi olla, että tämä hörhöinen postaus on seurausta liian vinhasta pyörinnästä tankotanssissa (jossa muuten alan päästä jyvälle) tai bussimatkalla syödyistä salmiakeista, sillä tänä aamuna taivas näytti taas ihan tavalliselta ja ilma tuoksui vain märältä lumelta. Kuitenkin jotain siitä pienestä sokerihumalaisesta hetkestä jäi mieleen; mä pidän mun elämästä :)

Valintojen maailma

Matkahammastani kolotti taas niin vietävästi, että olin jo pyytänyt töistä vapaata ja parin klikkauksen päässä matkavarauksesta. Pääkopassa risteili roppakaupalla erilaisia suunnitelmia, joissa kaikissa oli lämmin, aurinkoa, kirkkaansinistä vettä, palmuja ja laiskottelua. Mies oli suostuteltu, budjetti laadittu. Silmissä välkkyi tämä maisema, nenässä tuoksui aurinkorasva ja varpaissa tuntui kuuma hiekka.

Ai mitäkö sitten tapahtui? No sitten tuli tämä. Huikea 16 viikon valmennusprojekti, jossa hikoillaan salilla, syödään tarkasti, nähdään unta levytangoista ja kärsitään lihaskipua seitsemänä päivänä viikossa. Normaalilla järjellä ja mukavuudenhalulla varustettu ihminen ei ehkä olisi heittänyt yllä näkyvää maisemaa mielestään ja ilmoittautunut valmennukseen, mutta.. Normaalius on tainnut meikäläiseltä lentää romukoppaan jo vuosia sitten, sikäli kun sitä syntyjään olikaan :) Parin viikon päästä alkaa siis Muscle Madness, ultimaalinen lihaskasvuun, rasvanpolttoon, voiman ja suorituskyvyn lisäämiseen keskittyvä katkeransuloinen Via Dolorosa. En malta odottaa ja toisaalta olen hallitusti kauhuissani. Onhan se kuitenkin niin, että jos tällaiseen mukaan lähdetään, niin se tehdä sitten täysillä. Nyt mielessä pyöriikin matkasuunnitelmien sijaan paniikinomaisia mietteitä; onko musta tähän? kestääkö pää? jaksaako kroppa? saavutanko tuloksia? mitä edes haluan saavuttaa?

Viimeisin kysymys on ehkä mielenkiintoisin. MIKSI mä lähdin tähän mukaan sen sijaan, että olisin saanut maata 2 viikkoa biitsillä hörppien Singhaa? Jonkinasteinen (urheilu)hulluus on vain yksi monista syistä. Lomamatka kestää sen 2 viikkoa, sen jälkeen siitä jää käteen komea rusketus, liian suuri Visa-lasku, mielettömästi uusia kokemuksia ja näkemyksiä, ihania muistoja ja levännyt mieli. Kuulostaa kieltämättä hyvältä, lukuunottamatta tuota Visa-laskua.. Entä sitten valmennuksesta? Voimaa sekä kroppaan, että korvien väliin, uutta tietoa oman kehon toiminnasta treenin ja ravinnon suhteen, huimia fyysisiä tuloksia. Kenties valmennuksen myötä pääsen lähemmäs marraskuisen postaukseni lopussa mainittua motivaatiokuvan lookia tai alla näkyvää Jamie Easonin kehonkoostumusta.

Lisäksi on se edellisessä postauksessa mainitsemani palkitsemishomma. En ole tehnyt mitään suuria urotöitä, joten tämä olkoon palkinto ihan vaan siitä, että olen olemassa :) Tässä valossa lopputulosta ei tarvinnut kauaa miettiäa; screw the holiday, where do I sign? Siispä 11.3. alkaa taas sellainen vääntö, että heikompia hirvittää. Katsotaan sitä lomamatkaa sitten kesällä, kun kesäkunto on kuumempi, kuin se varpaiden alla tuntunut hiekka :)

It's cake o'clock!

Johannan Kokeileva Keittiö teki sen! Herkullisen, sokerittoman, vehnäjauhottoman ja melko vähähiilihidrattisen jälkkärin! Olen yrittänyt keksiä jotain hyvää reseptiä vaikkapa suklaakakulle, mutta tuotokset ovat lentäneen pienen maistelun jälkeen roskiin. Tällä kertaa tärppäsi ja kokki oli hyvin onnellinen :)

Pohja:
3dl mantelijauhoja
1dl raakakaakaojauhetta
1dl mulpereita
1dl goji-marjoja
1 banaani
3 munaa
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
(loraus kermaa)
steviaa makeutukseen

Mulperit ja gojit laitoin blenderillä silpuksi. Luultavasti kokonaisetkin toimisivat, mutta itse tykkään enemmän tasaisesta koostumuksesta. Mulperi-gojihakkelus, mantelijauhot, kaakao, leivinjauhe ja sooda ensin sekaisin kipossa. Sitten munat ja banaani tasaiseksi blenderissa, lorautin mukaan myös vähän kuohukermaa, mutta ei liene välttämätöntä. Munamössö ja kuivat aineet kunnolla sekaisin. Steviaa tuttuun tapaan todella hillitysti. Jos joku ei ole ennen käyttänyt, niin varoitan, että se on erittäin stydiä kamaa ja pilaa yliannosteltuna ihan varmasti koko jutun. Määrä tähän oli ehkä teelusikan kärjellinen. Näin syntynyt puuromainen mössö voideltuun vuokaan ja vuoka uuniin. Noin 200 astetta ja 15 min.

Ihan hyvää oli sellaisenaankin, mutta kaipasi jotain kuorutetta, joten tuumasta toimeen..

Päälle:
2dl kuohukermaa
1 banaani
1tl psylliumia

Banaani ja pieni loraus kermaa blenderissä soseeksi. Loppu kerma vatkataan vaahdoksi. Sheikkerissä tuo kermavaahto hoituu muuten ihan ylikätevästi ilman jännetupentulehdusta tai hermojen kiristelyä. Käsin vatkaaminen kestää niin älyttömän kauan tai siltä se ainakin tuntuu. Anyway, sose ja vaahto sekaisin, psyllium sekaan ja jäähtyneen pohjan päälle.

Tuli himskatin hyvää. Ja on vielä siinä määrin terveellistäkin, että voi ihan reilusti ottaa vaikka toisenkin palan :)

Munishautomo osa 3

Noooonni. Nyt se on ohi. Munaskut on kerätty talteen niitä enemmän tarvitseville. Itse keräys oli kaikkineen varsin helppo ja nopea toimenpide. Puolessa tunnissa kaikki oli ohi, eikä kipua juurikaan tuntunut. Lääkitys oli sen verran kohdillaan, että tuntui kuin olis ollut tanakassa kännissä. Silmäluomet lupsui ja puheen tuottaminen oli jotenkin kauhean kankeaa, mutta ihan tajuissani siinä makoilin. Itse valmisteluihin ja lääkkeen vaikutuksen odotteluun meni varmaan enemmän aikaa, kuin itse punktioon. Olisikohan itse toimenpide kestänyt kymmenisen minuuttia. Vaikea arvioida, koska muistikuvat on hiukan hatarat, niin kuin tanakan kännin jälkeen yleensä on :)

All in all, tosi positiivinen kokemus. Pienet vatsan turpoilut ja pömpötykset on pientä siihen verrattuna, että joku voi oikeasti saada kauan kaipaamansa perheen. Nyt vaan jännityksellä odotan, saako raskaus alkunsa. Kaikki peukut pystyyn, että niin käy!

Sanottakoon vielä loppuun, että mä tiedän joidenkin olevan hyyyyvin jyrkästi tällaista luovutusta vastaan ja ihan kunnioitan niitäkin mielipiteitä. Jotkut jopa ajattelevat, että tämä on sama, kuin antaisi lapsensa jollekin vieraalle. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta itselleni tuo on todella vieras ajatusmalli. Tai siis, jos munasolua voidaan pitää "lapsena", niin eikö se sitten tarkoittaisi, että kerran kuussa jokainen nainen surmaa lapsensa..? Itse suhtaudun koko projektiin hyvin pitkälti tieteellisesti ja puhtaan biologian kannalta. Se on solu. Hyvin tärkeä sellainen, mutta silti solu.

Munishautomo - väliaikahuomautus

Oli pakko tulla toteamaan, että eihän se pistoksen ottaminen sattunut yhtään. Ihan turhaan jännitin niin, että tuli oikein fyysisesti paha olo. Hetken kävin henkistä kamppailua itseni kanssa vatsamakkara otteessa sormien välissä, piikki toisessä kädessä ihoa lähestyen. Hetken siinä seisoin ja tuijotin viimeistä senttiä ihon ja neulan välissä, ennenkuin uskalsin hivuttaa neulan ihon läpi. Yllätyksekseni se ei todellakaan sattunut. Siis ei yhtään. Sinne se upposi kuin kuuma veitsi voihin. Taitaa olla niin, että kudos tuossa navanpielessä koostuu lähinnä rasvasta, eikä siinä siksi liiemmin ole tuntoa. Lääkeaine hiukan kihelmöi, mutta ei muuta. Mies oli kyllä lupautunut pistämään, jos itse jänistän, mutta ihan kun olisin voinut sanoa ääneen "minä en uskalla" - en mä nyt mikään nössö ole! ;)

Munishautomo osa 2

Jaiks, tänään pitäisi siirtyä vaiheeseen kaksi, eli pistosvaiheeseen. Joka ilta seuraavat 4 päivää tuikkaan vatsamakkaraan annoksen gonadotropiinia. Pistäminen pelottaa aika tavalla, mutta ehkä siitä selviää. Tässä kohtaa olen vain onnellinen, että niiden e-pillereiden popsiminen on ohi. Niistä tulee ihminen ihan hulluksi, sekoaa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Mulle on todella epäselvää, miten olen selvinnyt niistä kymmenestä vuodesta, jolloin söin e-pillereitä ihan tosissani ehkäisytarkoituksiin. Töissä olo on koko ajan lähinnä tällainen.

Kotioloista nyt puhumattakaan - miesparka.. Jos tämä luovutus menee hyvin ja mua pyydetään "uudelle kierrokselle", niin sen on sitten tapahduttava ilman noita pillereitä. Jos se ei ole mahdollista, niin ei voine mitään. On ne kyllä niin paholaisen keksintöä, ettei mitään rajaa. Vähän jännittää, millaiseksi hirviöksi nuo pistokset mut muuttaa, mutta se ei voi olla pahempaa kuin nuo pillerit. Eihän, EIHÄN?!

Munishautomo osa 1

Jaaha folks, se on sitten 2012! Koska melkein jokainen blogittaja taitaa tehdä yhteenvetoja viimevuodesta ja muuten vaan kirjata ajatuksiaan tulevasta vuodesta, taidan itse olla erilainen ja jättää ne väliin. Mikä on eletty, on eletty. Mikä tulee olemaan, jää nähtäväksi. :)

Ajattelin raapustella tänne eräästä projektista, joka minulla on tässä vireillä, nimittäin munasolulahjoitus. Ensireaktio on varmaan kevyt WTF?!?! Mutta kyllä, olen ihan tosissani :) Ystäväni kävi luovuttamassa viimevuonna ja kokemus kuulosti ihan positiiviselta, joten uskaltauduin itsekin mukaan. Sukusolujahan lahjoittaa tietysti sekä miehet, että naiset. Molemmilla se perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, varsinaista palkkiota ei makseta, vaikkakin kulut/ansionmenetykset/haitat kyllä korvataan. Miehillä luovutus on "hivenen" yksinkertaisempi prosessi, kuin meillä naisilla :) Tarkemmia asiasta voi lukea esimerkiksi AVA-Klinikan sivuilta.

Nopeasti summaten prosessi etenee naisella seuraavasti. Ensin varmistetaan, että on kaikin puolin terve tapaus; lääkäri tutkii, otetaan verikokeista erilaisia testejä ja kromosomimäärityksiä ja jutellaan psykologin kanssa. Käydään siis homma läpi sekä fyysisellä, että henkisellä tasolla. Varsinkin tuo psykologin juttutuokio oli mielestäni oikein hyvä asia. Siinä tuli pohdittua prosessia ja sen seurauksia kattavasti monelta eri kantilta. Fakta kuitenkin on, että tästä luovutuksesta saattaa syntyä ihka aito pieni ihminen, jonka biologisesta perimästä puolet on minua. Hurjaa, mutta palataan siihen tuonnempana. Sitten, kun mainitut haastattelut ja tutkimukset on läpäisty, on aika ryhtyä varsinaiseen luovutukseen. Kun vastaanottaja on löydetty, sovitetaan naisten kuukautiskierrot yksiin e-pillereiden avulla. Kun menkat on synkassa, aletaan luovuttajan munasoluja kasvattaa erillisillä lhormonipistoksilla. Munasoluja kasvaa ja kehittyy useampi normaalin yhden sijaan. Kasvatteluaikana seurataan ultraäänellä muutamaan otteeseen, että kehitys on toivottua. Sitten kun sato on kypsä, munasolut kerätään punktiolla talteen.

Mä olen nyt tuossa menkkasynkkavaiheessa, popsin siis e-pillereitä. Popsiminen muistuttaa taas elävästi miksi en halua niitä ehkäisytarkoituksiin syödä. Tunnevuoristorata on jotain ihan uskomatonta. Yhdellä hetkellä voisi purra ensimmäiseltä vastaantulijalta pään irti kun kiukuttaa niin, mutta seuraavassa hetkessä liikuttuu jostain ihan mitättömästä kyyneliin asti. Hullua, kirjaimellisesti. Tätä jatkuu tässä vielä pari viikkoa ja sitten siirrytään noihin hormonipistoksiin. Noin kymmenen päivän ajan pitäisi tuikata tuohon vatsanahkaan pistos, joka kasvattaa muniksia. Varmistin jo mieheltä, että se hoitaa homman jos minä jänistän :) Sitten arviolta tammikuun lopussa olisi punktion vuoro ja homma paketissa.

Miksikö nähdä moinen vaiva ja pistää oma kehonsa alttiiksi? Noh. Mä suhtaudun tähän vähän samalla tavalla, kuin veren- tai luuytimenluovutukseen. Kaikki mikä minusta irti lähtee, jolla voidaan auttaa jotakin muuta, on mun puolestani vapaasti otettavissa. Tietenkin niin, ettei minulle itselleni koidu (pysyvää) haittaa. Lääkärin ja hoitajan kanssa on käyty luovutuksen riskit hyvin perusteellisesti läpi ja huolta ei pitäisi sen suhteen olla. Olen tiiviissä seurannassa koko ajan ja mahdollisiin ongelmiin pystytään puuttumaan heti. En siis ole huolissani omasta puolestani ja minulla on mahdollisuus antaa jollekin pariskunnalle aivan mahtava lahja! Luovuttaja ja vastaanottaja pysyvät koko ajan täysin anonyymeinä toisillee, joten en tietenkään koskaan tapaa auttamaani pariskuntaa, mutta ei sen ole väliäkään. Tiedän auttaneeni jotain ja tehneeni jotakin niin suurta ja hyvää toisen puolesta, että ei voi kuin tuntea iloa ja ylpeyttä.

Naputtelen tänne jatko-osia sitä mukaa, kun homma etenee. Pysykää kuulolla :)