Hempeilyvaroitus! Postaus sisältää onnellisuusfiilistelyä, aka "ämmien höpinää".
Eilen tulin illalla tankotanssitunnilta bussilla. Pysäkiltä kotiin kävellessäni haistelin ihanaa kevään tuoksua ja katselin tummaa taivasta, jossa oli riipin raapin punestavia pilvenriekaleita. Yhtäkkiä tunsin itseni kovin, kovin onnelliseksi kaikesta, enkä erityisesti mistään. Teki mieli mennä hetkeksi hankeen pötköttämään ja seuraamaan pilvien matkaa taivaan yli typerä virne kasvoilla. Luultavasti joku kerraostalokyylä olisi soittanut poliisin tai ambulanssin, joten en antanut periksi mielihalulleni. Sen sijaan menin kiltisti sisään ja kipusin raput omaan kotiin mieheni luo.
Mietin siinä rappuja noustessani, miten mielettömän hienoa on tuntea välillä onnellisuutta ja kiitollisuutta ihan ilman syytä. Mun mielestä jokaisen pitäisi kokea noita pieniä hetkiä elämässään. Jos noita fiiliksiä ei koskaan tule tai ei muista koska niin olisi viimeksi käynyt, olisiko aika muuttaa jotain? Ei koko elämää tarvitse pistää ylösalaisin, mutta jotain. Mieti mistä nautit ja mistä et. Lisää sitä mistä nautit, tai vähennä sitä, mistä et nauti. Ja kyllä, realistisessa elämässä pitää tehdä myös niitä asioita, jotka eivät saa sinua hihkumaan riemusta, mutta vastapainoksi voi ehkä tehdä jotain mukavaa. Mä en esimerkiksi usko, että kaikki voivat koko elämänsä tehdä työtä, josta nauttivat. Lapset on ruokittava, asuntolaina maksettava jne ja joskus sitä unelmaduunia ei vaan ole mahdollista toteuttaa. Sitäpaitsi paraskin unelmaduuni tökkii joskus, ihminen on ailahtelevainen. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kukaan muu, kuin sinä itse, ei ole vastuussa onnellisuudestasi. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi parantaa elämänlaatuasi ja muuttaa ikävän ja mukavan suhdetta arkielämässäsi. Tietysti läheiset voivat auttaa monessakin suhteessa, mutta eivät ennen kuin kerrot heille mitä toivoisit. Aloitteen onnellisuuteen pitää lähteä sinusta. Se on hiton pelottavaa olla vastuussa onnellisuudestaan. Paljon helpompaa on syyttää kaikkea muuta, ympäristöä ja vallitsevia olosuhteita siitä, että pipo kiristää ja joka päivä ketuttaa. Silloin mikään ei kuitenkaan muutu.
Voi olla, että tämä hörhöinen postaus on seurausta liian vinhasta pyörinnästä tankotanssissa (jossa muuten alan päästä jyvälle) tai bussimatkalla syödyistä salmiakeista, sillä tänä aamuna taivas näytti taas ihan tavalliselta ja ilma tuoksui vain märältä lumelta. Kuitenkin jotain siitä pienestä sokerihumalaisesta hetkestä jäi mieleen; mä pidän mun elämästä :)
