Valintojen maailma

Matkahammastani kolotti taas niin vietävästi, että olin jo pyytänyt töistä vapaata ja parin klikkauksen päässä matkavarauksesta. Pääkopassa risteili roppakaupalla erilaisia suunnitelmia, joissa kaikissa oli lämmin, aurinkoa, kirkkaansinistä vettä, palmuja ja laiskottelua. Mies oli suostuteltu, budjetti laadittu. Silmissä välkkyi tämä maisema, nenässä tuoksui aurinkorasva ja varpaissa tuntui kuuma hiekka.

Ai mitäkö sitten tapahtui? No sitten tuli tämä. Huikea 16 viikon valmennusprojekti, jossa hikoillaan salilla, syödään tarkasti, nähdään unta levytangoista ja kärsitään lihaskipua seitsemänä päivänä viikossa. Normaalilla järjellä ja mukavuudenhalulla varustettu ihminen ei ehkä olisi heittänyt yllä näkyvää maisemaa mielestään ja ilmoittautunut valmennukseen, mutta.. Normaalius on tainnut meikäläiseltä lentää romukoppaan jo vuosia sitten, sikäli kun sitä syntyjään olikaan :) Parin viikon päästä alkaa siis Muscle Madness, ultimaalinen lihaskasvuun, rasvanpolttoon, voiman ja suorituskyvyn lisäämiseen keskittyvä katkeransuloinen Via Dolorosa. En malta odottaa ja toisaalta olen hallitusti kauhuissani. Onhan se kuitenkin niin, että jos tällaiseen mukaan lähdetään, niin se tehdä sitten täysillä. Nyt mielessä pyöriikin matkasuunnitelmien sijaan paniikinomaisia mietteitä; onko musta tähän? kestääkö pää? jaksaako kroppa? saavutanko tuloksia? mitä edes haluan saavuttaa?

Viimeisin kysymys on ehkä mielenkiintoisin. MIKSI mä lähdin tähän mukaan sen sijaan, että olisin saanut maata 2 viikkoa biitsillä hörppien Singhaa? Jonkinasteinen (urheilu)hulluus on vain yksi monista syistä. Lomamatka kestää sen 2 viikkoa, sen jälkeen siitä jää käteen komea rusketus, liian suuri Visa-lasku, mielettömästi uusia kokemuksia ja näkemyksiä, ihania muistoja ja levännyt mieli. Kuulostaa kieltämättä hyvältä, lukuunottamatta tuota Visa-laskua.. Entä sitten valmennuksesta? Voimaa sekä kroppaan, että korvien väliin, uutta tietoa oman kehon toiminnasta treenin ja ravinnon suhteen, huimia fyysisiä tuloksia. Kenties valmennuksen myötä pääsen lähemmäs marraskuisen postaukseni lopussa mainittua motivaatiokuvan lookia tai alla näkyvää Jamie Easonin kehonkoostumusta.

Lisäksi on se edellisessä postauksessa mainitsemani palkitsemishomma. En ole tehnyt mitään suuria urotöitä, joten tämä olkoon palkinto ihan vaan siitä, että olen olemassa :) Tässä valossa lopputulosta ei tarvinnut kauaa miettiäa; screw the holiday, where do I sign? Siispä 11.3. alkaa taas sellainen vääntö, että heikompia hirvittää. Katsotaan sitä lomamatkaa sitten kesällä, kun kesäkunto on kuumempi, kuin se varpaiden alla tuntunut hiekka :)

It's cake o'clock!

Johannan Kokeileva Keittiö teki sen! Herkullisen, sokerittoman, vehnäjauhottoman ja melko vähähiilihidrattisen jälkkärin! Olen yrittänyt keksiä jotain hyvää reseptiä vaikkapa suklaakakulle, mutta tuotokset ovat lentäneen pienen maistelun jälkeen roskiin. Tällä kertaa tärppäsi ja kokki oli hyvin onnellinen :)

Pohja:
3dl mantelijauhoja
1dl raakakaakaojauhetta
1dl mulpereita
1dl goji-marjoja
1 banaani
3 munaa
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
(loraus kermaa)
steviaa makeutukseen

Mulperit ja gojit laitoin blenderillä silpuksi. Luultavasti kokonaisetkin toimisivat, mutta itse tykkään enemmän tasaisesta koostumuksesta. Mulperi-gojihakkelus, mantelijauhot, kaakao, leivinjauhe ja sooda ensin sekaisin kipossa. Sitten munat ja banaani tasaiseksi blenderissa, lorautin mukaan myös vähän kuohukermaa, mutta ei liene välttämätöntä. Munamössö ja kuivat aineet kunnolla sekaisin. Steviaa tuttuun tapaan todella hillitysti. Jos joku ei ole ennen käyttänyt, niin varoitan, että se on erittäin stydiä kamaa ja pilaa yliannosteltuna ihan varmasti koko jutun. Määrä tähän oli ehkä teelusikan kärjellinen. Näin syntynyt puuromainen mössö voideltuun vuokaan ja vuoka uuniin. Noin 200 astetta ja 15 min.

Ihan hyvää oli sellaisenaankin, mutta kaipasi jotain kuorutetta, joten tuumasta toimeen..

Päälle:
2dl kuohukermaa
1 banaani
1tl psylliumia

Banaani ja pieni loraus kermaa blenderissä soseeksi. Loppu kerma vatkataan vaahdoksi. Sheikkerissä tuo kermavaahto hoituu muuten ihan ylikätevästi ilman jännetupentulehdusta tai hermojen kiristelyä. Käsin vatkaaminen kestää niin älyttömän kauan tai siltä se ainakin tuntuu. Anyway, sose ja vaahto sekaisin, psyllium sekaan ja jäähtyneen pohjan päälle.

Tuli himskatin hyvää. Ja on vielä siinä määrin terveellistäkin, että voi ihan reilusti ottaa vaikka toisenkin palan :)

Munishautomo osa 3

Noooonni. Nyt se on ohi. Munaskut on kerätty talteen niitä enemmän tarvitseville. Itse keräys oli kaikkineen varsin helppo ja nopea toimenpide. Puolessa tunnissa kaikki oli ohi, eikä kipua juurikaan tuntunut. Lääkitys oli sen verran kohdillaan, että tuntui kuin olis ollut tanakassa kännissä. Silmäluomet lupsui ja puheen tuottaminen oli jotenkin kauhean kankeaa, mutta ihan tajuissani siinä makoilin. Itse valmisteluihin ja lääkkeen vaikutuksen odotteluun meni varmaan enemmän aikaa, kuin itse punktioon. Olisikohan itse toimenpide kestänyt kymmenisen minuuttia. Vaikea arvioida, koska muistikuvat on hiukan hatarat, niin kuin tanakan kännin jälkeen yleensä on :)

All in all, tosi positiivinen kokemus. Pienet vatsan turpoilut ja pömpötykset on pientä siihen verrattuna, että joku voi oikeasti saada kauan kaipaamansa perheen. Nyt vaan jännityksellä odotan, saako raskaus alkunsa. Kaikki peukut pystyyn, että niin käy!

Sanottakoon vielä loppuun, että mä tiedän joidenkin olevan hyyyyvin jyrkästi tällaista luovutusta vastaan ja ihan kunnioitan niitäkin mielipiteitä. Jotkut jopa ajattelevat, että tämä on sama, kuin antaisi lapsensa jollekin vieraalle. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta itselleni tuo on todella vieras ajatusmalli. Tai siis, jos munasolua voidaan pitää "lapsena", niin eikö se sitten tarkoittaisi, että kerran kuussa jokainen nainen surmaa lapsensa..? Itse suhtaudun koko projektiin hyvin pitkälti tieteellisesti ja puhtaan biologian kannalta. Se on solu. Hyvin tärkeä sellainen, mutta silti solu.