Verta, hikeä ja nojatuoli

On taas ollut perin hiljaista blogirintamalla. Voisin vedota siihen, ettei ole mitään kirjoitettavaa, mutta totuus löytyy ihan silkasta saamattomuudesta. Välillä on täysin käsittämätöntä, miten paljon voi olla saamatta aikaan! Tällä kertaa tulin kuitenkin puhtaasti elvistelemään saatuani kerrankin jotain aikaan ja vietyäni sen loppuun saakka :)

Sain jonkin aikaa sitten siskolta isoisäni vanhan sohvakaluston. Kyseessä on äitini arvion mukaan jostain 1950-1960 lukujen vaiheilta oleva tummanvihreä kernipäällysteinen kalusto, johon kuuluu kaksi nojatuolia ja vuode-/laverisohva. Kalusteet ovat siskolleni erityisen rakkaat ja sain kalusteiden mukana tuhat vannotusta, että "niitä ei sitten saa hajottaa eikä myydä!!". Toki kalusteilla on tunnearvoa itsellenikin, onhan ne kuuluneet papalleni useita vuosikymmeniä. Kalusto on hankittu äitini ollessa lapsi ja juuri katselin äidin lapsuudenkuvia, joista bongasin samaisen kaluston. Voi vaan miettiä moniko nykypäivän huonekaluista on 40 vuoden päästä vielä hengissä ja käyttökunnossa..



Toinen tuoleista alkuperäiskuosissaan.

 

No mutta asiaan.. Sisko paralta taisi jäädä pari sydämenlyöntiä väliin, kun ilmoitin purkaneeni toisen nojatuoleista osiin ja aikovani verhoilla sen uudelleen. En siis ole mikään käsityöläinen, enkä todellakaan ole aiemmin verhoillut mitään. Ei siis ihme, että siskoa huoletti :) Hetkellisen päähänpiston seurauksena toinen tuoleista kuitenkin retkotti purettuna keskellä meidän olohuonetta. Sopivan kankaan löytymiseen (sopivalla hinnalla) menikin sitten jokunen tovi. Kerkisi mieskin jo moneen kertaan huokailla purettua tuolinraatoa olkkarin nurkassa. Krhm.. Lopulta satuin sopivasti muuttomyynteihin ja sain laadukkaan, vahvan kankaan ihan mielettömään alehintaan - 10m verhoilukangasta 80e! Normaalihinta tuolle satsille oli monta sataa. Toivotaan, että määrä riittää koko kalustoon, sitä kun ei sitten enää saa..



Mies oli tietenkin riemuissaan keskellä olohuonetta olevasta "verstaasta"..

Kankaan riittoisuuden ohella pelottavin aspekti koko projektissa on paineilmanitoja, mutta selvisin ainakin ekasta tuolista muutamalla säikähdyksellä :) Henkisiä vaurioita tuli sitäkin enemmän, kun mokasin varmaan suurinpiirtein jokaisessa kohdassa. Jouduin purkamaan ja tekemään uudelleen monta kertaa, mutta ehkä sitten osaan toisella tai kolmannella kerrallaa välttää nuo mokat. Niin, ehkä..

Tadaa!

Monien vaiheiden, verentahrimien työkalujen ja hikisten iltojen tuloksena sain kuin sainkin tuolin uudelleen kasaan. Käsinojien päädyt on vielä vanhaa kerniä ja taidan jättää ne sellaisiksi, ihan vaan muistoksi vanhasta tuolista. En myöskään poistanut vanhoja kernipäällyksiä tai pehmusteita, sillä ne olivat lähes uudenveroisessa kunnossa. Tämänkin huomaa, kun salmiakkikuvio näkyy hiukan uuden kankaan alta. Jotain voisi häiritä, minusta se on vallan mukava yksityiskohta. Tarinan opetus? Älä pelkää aloittaa. Osaat kyllä ja jos et, niin projekti kyllä takuulla opettaa :)