Ihmiskokeita

Parin viikon sisään on tullut tehtyä pari testiä oman kehon reagoinnista tiettyihin juttuihin. Ensin kokeilin vuorokauden pätkäpaastoa ja nyt on menossa kahvittomuuskokeilu.

Pätkäpaastoilusta voi lukea lisää vaikkapa tästä Mark Sissonin postauksesta tai sitten täältä Precision Nutritionin sivuilta. Paastoilun hyötyihin sanotaan kuuluvan mm. rasvan palaminen, suotuisat vaikutukset kasvuhormonitasoon, veren rasva-arvojen paraneminen, verensokerin hallinta, mielen selkeys ja hyvinvointi jne. Pätkäpaastoilua voi toteuttaa monessa eri muodossa. Voi yksinkertaisesti jättää välistä aterian tai pari, voi rajoittaa syömiset tiettyyn esimerkiksi 8h aikaikkunaan tai paastota kokonaisen vuorokauden, niinkuin minä tein. Luonnollisesti pitäisi jatkaa tätä esim kerran viikossa pidemmän aikaa, jotta voisi päätellä saako paastosta mainittuja hyötyjä vai ei, mutta halusin ihan vaan koettaa miltä se tuntuu olla syömättä. No, nälältä se tuntuu :) Ei vaan, ihan hyvä olo oli koko päivän. Välillä nälkä kurni, mutta ei mitenkään pahasti. Ei heikottanut tai tuntunut muutenkaan pahalta. Mitään mielen selkeyttä en sen kummemmin kyllä huomannut, ihan yhtä sekopäiseltä tuntui kuin aina ennenkin :)

Tuo vuorokauden syömättömyys on kyllä vähän raakaa peliä toteutettavaksi joka viikko. Ainakin minulle, joka rakastan syömistä. Seuraavaksi taidan kokeilla tuota aikaikkuna-systeemiä. Eli 8h päivästä saa syödä ihan normaalisti ja sitten loppu 16h paastotaan. Tämä nyt ei sinänsä kuulosta kovinkaan haastavalta, jos ottaa huomioon, että nukun tuosta 16 tunnista 8-9. Käytännössä tuo tarkoittaa siis joko aamiaisen tai illan viimeisen aterian skippausta. Ei kuulosta pahalta ollenkaan. Ainoa haittapuoli, mitä huomasin tuon paastoamani vuorokauden aikana, oli ettei vatsa toiminut koko päivänä. Seuraavanakin päivänä meni pitkään, ennen ensimmäistä vessareissua. Huomautettakoon siis, että allekirjoittaneen vatsa on yleensä hyvin toimintakykyinen.

Siitä päästäänkin toiseen ihmiskokeeseen, kahvittomuuteen. Sen päätin aloittaa tänään ja aamukahvin sijasta lilluttelin kupissani pussillista vihreää Yogi-teetä. Olin hivenen huolissani, että aamukahvia seuraava aamuistunto huusin puolella jäisi välistä, mutta huoli oli yllätyksekseni turha. Ihan yhtä hyvin se vatsa toimi ilman kahviakin. Vähän se kahvipannu tuntuu minua kutsuvan, mutta on silti kohtalaisen helppo jättää tuo musta kulta muille. Muutamalla tuttavallani aamukahvin skippaaminen johtaa väistämättä päänsärkyyn, mutta itse en ainakaan vielä ole havainnut mitään raastavaa hedaria. Hiukan tuntuu sellaista orastavaa jomotusta, mutta se voi yhtä hyvin johtua siitä, että silmälasit ovat taas kerran kotona. Luultavasti niistä olisi enemmän apua, jos ne nököttäisivät tuossa nenällä. Kahvinhakureissu on lisäksi ollut hyvää taukoliikuntaa tähän istuskeluun, mutta olen hakenut sen sijaan vettä tai teetä, joten no harm done. Toistaiseksi kahvittomuuden kanssa menee siis ihan mukavasti.
Kokonaan en kuitenkaan aio kahvista luopua, vaikka tämä kokeilu osoittautuisikin onnistuneeksi. Tavoitteena on lähinnä päästä eroon siitä turhasta kahvin kittaamisesta, jota täällä toimistoympäristössä harrastetaan. Kuppi tulee täytettyä täysin robottimaisesti, vaikka enää ei oikein maistuisi ja mahakin jo valittaa. Tarkoituksena on nauttia hyvästä, tuoreesta kahvista rauhallisina viikonloppuaamuina ja jättää muu kittaaminen vähemmälle. Viikonloppujen nautiskeluhetkiä varten hankintalistalle pon päätynyt kahvimylly. Olisihan se mukavaa ostaa luomukahvipapuja ja jauhaa hurauttaa omat kaffet siinä aamutöiksi. Voisihan tuota myllyä pyytää vaikka joulupukilta. Niin, voihan joulu, taas on hyvät lahjaideat tervetulleita..

Loppuun vielä pala psykologiaa. Ostin eilen työpaikkani karkkiautomaatista Japp-suklaapatukan. Lounaan jälkeen teki muka niin vietävästi mieli suklaata, että oli pakko. No, pari tuntia myöhemmin huomasin unohtaneeni avaamattoman patukan tuohon pöydänkulmalle. Se siitä pakottavasta suklaanhimosta. Jätin sen sitten vallan syömättä ja nyt se nököttää edelleen tuossa pöydällä. Jos tämä samainen patukka olisi tuolla karkkiautomaatissa, saavuttamattomissa, luultavasti himoitsisin sitä. Nyt kun se on tuossa pöydällä käden ulottuvilla ja syötävissä, ei ole mitään ongelmaa jättää se syömättä. Johtopäätös: haluamme aina sitä, mitä emme saa. Taidan säästää sen vielä jonkun aikaa ihan muistutuksena siitä, että ainakin joskus namihimossa on kyse puhtaasti psykologiasta.