Munishautomo osa 3

Noooonni. Nyt se on ohi. Munaskut on kerätty talteen niitä enemmän tarvitseville. Itse keräys oli kaikkineen varsin helppo ja nopea toimenpide. Puolessa tunnissa kaikki oli ohi, eikä kipua juurikaan tuntunut. Lääkitys oli sen verran kohdillaan, että tuntui kuin olis ollut tanakassa kännissä. Silmäluomet lupsui ja puheen tuottaminen oli jotenkin kauhean kankeaa, mutta ihan tajuissani siinä makoilin. Itse valmisteluihin ja lääkkeen vaikutuksen odotteluun meni varmaan enemmän aikaa, kuin itse punktioon. Olisikohan itse toimenpide kestänyt kymmenisen minuuttia. Vaikea arvioida, koska muistikuvat on hiukan hatarat, niin kuin tanakan kännin jälkeen yleensä on :)

All in all, tosi positiivinen kokemus. Pienet vatsan turpoilut ja pömpötykset on pientä siihen verrattuna, että joku voi oikeasti saada kauan kaipaamansa perheen. Nyt vaan jännityksellä odotan, saako raskaus alkunsa. Kaikki peukut pystyyn, että niin käy!

Sanottakoon vielä loppuun, että mä tiedän joidenkin olevan hyyyyvin jyrkästi tällaista luovutusta vastaan ja ihan kunnioitan niitäkin mielipiteitä. Jotkut jopa ajattelevat, että tämä on sama, kuin antaisi lapsensa jollekin vieraalle. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta itselleni tuo on todella vieras ajatusmalli. Tai siis, jos munasolua voidaan pitää "lapsena", niin eikö se sitten tarkoittaisi, että kerran kuussa jokainen nainen surmaa lapsensa..? Itse suhtaudun koko projektiin hyvin pitkälti tieteellisesti ja puhtaan biologian kannalta. Se on solu. Hyvin tärkeä sellainen, mutta silti solu.